maanantai, 28. toukokuuta 2012

Tänään maanantaina ei mitään mainittavaa

Aamu oli aurinkoinen ja lämmin, liikuskelin kylillä hiljaksiin jalkaisin. Aurlahden rannassa kävin katsomassa olisiko rantakahvila auki, mutta ei ollut, ei ollut myöskään uimareita eikä auringon ottajiakaan, jotenka siirryin rannasta keskikaupungille.
Rannassa näin kuitenkin mielenkiintoisen kävyn näköisen kökkäreen, olisikohan ollut kääpiömännyn käpy, tai en tiedä mikä oli, otin kuitenkin kuvan niistä.
Päivän muuhun ohjelmaan kuului Kivenkadulla kahvilla käynti ja samalla reissulla kävin taas kastelemassa haudoilla kukat. Olen jo monena päivänä katsellut Nummentaustantien varrella olevia komeita koristeomenapuita, sillä ne ovat aivan täynnä värikkäitä kukkia.
Tänään otin vartavasten kameran mukaan, että sain otettua puusta kukkivana kuvan. Ilma oli edelleen aurinkoinen ja lämmin, mutta iltapäivällä neljän nurkilla oli niinkuin joku olisi vetänyt verhot kiinni, tuli yhtä äkkiä ihan pimeä ja alkoi kylmästi tuulemaan, silloin tuli kiire Pohjolanmäelle ja justiin kun kerkisin kotiin alkoikin satamaan ja lämpötilakin putosi 20 asteesta 10 asteeseen. Nyt sitten pysytäänkin tämä loppupäivä kämpässä ja suunnitellaan tulevaisuutta.

sunnuntai, 27. toukokuuta 2012

Helluntaina lähes hellettä

Tästä lähdetään tämän helluntain viettoon, en kylläkään vielä tässä vaiheessa tiedä miten tätä vietetään, mutta katsotaan mitä päivä tuo tullessaan. Sen kyllä tiesin mitenkä tämä aamu lähti käyntiin, nämä aamut ovat olleet lähes samanmoisia lähes puolivuotta, elikä on keskitytty
erveelliseen aamiaiseen.
Nyt taas  siirryttiin velli linjalle näin aamuisin, tässä tämän aamun eväät. Jos ei mitään muuta eroa ole kuvassa niin ainakin pöytäliina on vaihtunut Pentikistä toiseen. Entinen Pentikki oli mansikka, tälle uudelle ei ole vielä löydetty nimeä, saattaa olla sara, mutta saattaa olla myös rebekka.
Joka tapauksessa, näillä eväillä aloitetaan tämä päivä ja toivon mukaan tulee hyvä päivä kaikilta osin.
Lämmintä ulkona parhaillaan 16 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
Tästähän tämä aamupäivä jatkuikin heti valokuvien ottamisella, näin meinaan että minun appelsiinipuu oli siirtynyt kesäaikaan ja muuttanut parvekkeelle. En ole pitkään aikaan pannut puuta merkille ja kun nyt sen näin, se oli mielestäni kasvanut melkoisesti. Kuvasin myöskin Anjan pelarkuunin tykötarpeineen.
Tämän kuvan nimi on kuulemma lintupari, näkyyhän siinä pari lintua leppäkerttujen edessä.
Tässä blogissani varmasti näkyy tuosta appelsiinipuusta kuvia aikaisemmilta vuosilta, joista varmasti näkee minkä verran se on kasvanut, en kuitenkaan viitsi nyt lähteä haeskelemaan, katson sitten joskus.
Ilta on saapunut Pohjolanmäkeen, aurinko paistaa lämpimästi meidän parvekkeelle. Tänään on kuljeskeltu vähän sielä sun täällä, ensin kävimme aamupäivällä Salossa joka oli turha reissu, sitten iltapäivällä, Kivenkadun kahvituokion jälkeen piipahdimme Tuusulassa, että kyllä tänään on kuljettu sekä lännessä että idässä, kun Lohjalta katsoo.
Kävimme myös Vihdin takana katsastamassa yhtä metsätonttia jossa oli myös jonkin moinen metsämökki.
Tässä kuva metsämökistä, puustoakin näkyy olevan melkoisesti, täytyy vissiin ostaa moottorisaha.
Tällälailla on taas tämäkin päivä saatu pulkkaan, enään on vuorossa iltauutiset ja sitten onkin vuorossa seurustelu nukkumatin kanssa, vai oliko se unijukka.

lauantai, 26. toukokuuta 2012

Kaunis on maa, mutta kauniimpi on ilma

On meinaan taas tänään niin kaunis ilma, että tuli jokin laulu taas mieleen, niin törkkäsin sen tuohon otsikoksi.
Käväisin katsomassa olisiko katiskassa kaloja, mutta tyhjiä olivat. Ehkä reilun viikon päästä alkaa tulemaan minun odottamiani suutareita, jää tähtäväksi.
Poltin eilen hivenen nahkaani järvellä liikuskellessani ilman paitaa, jotenka tänään tuntuu ihan mukavalta makoilla sisällä varjossa ja suunnitella, että mitähän sitä iltapäivällä tekisi. Yksi päiväohjelma minulla on jota ei tarvitse liiemmälti suunnitella, Kivenkadun kahvihetki, sieltä ajattelin palatessani kiertää hautausmaan kautta kastelemassa kukat haudoilla. Kun teen tämän kierroksen kävellen, saa siitä päivittäisen liikunta suorituksen tehtyä, että näin se iltapäivä alkaa, elikä nyt aletaan valmistautumaan.
Nummentaustan keikka on heitetty suunnitelmien mukaan, aurinko paistoi ja lämmintä oli.
Monkolan sisäpihalla näin komean kukkivan puun, tai olisikohan ollut jokin pensas, poikkesin kumminkin paluumatkallani kuvaamaan sen, sillä täytyyhän tälle päivällekin jonkinlainen kuva saada.
Tuntuu taas mukavalta köllötellä kotona varjossa tuollaisen noin neljän kilometrin auringossa kävelyn jälkeen, tuntuu oikein rentouttavalta.

perjantai, 25. toukokuuta 2012

Päivä järvellä

Aamulla ennen kahdeksaa lähdimme uistimella koittamaan tuleeko Lohjanjärvestä kalaa. Aamu oli erittäin kaunis, tyyni ja aurinkoinen, elikä oli oikein leppoisa sää. Minä otin reissun enemmänkin auringon oton kannalta kuin kalastuksen, mutta olisihan se tuonut lisä mielenkiintoa reissulle, jos olisi tullut vaikka vain parikin haukea tai kuhaa, tai edes pieniä ahvenia.
Jussi saikin 1,4 kiloisen hauen ja minä sain aurinkoa. Auringon oton lisäksi minä keskityin kuvien ottamiseen ja tietenkin yritin huolehtia siitä, että Sports Trackeri tekisi näyttävän näköistä reittikarttaa meidän kulkemastamme reitistä.
Ensin kuitenkin ripottelen tähän näytille ottamiani kuvia ja sitten myöhemmin laitan reittikartat näkyville. En kuitenkaan saa kuvia vielä laitettua, sillä naputtelen tätä tekstiä Tabilla, makuuhuoneessa maaten.
Jussista ja Jussin saamasta hauesta en laita kuvaa tähän blogiin, lähetän ne kuvat sähköpostilla Jussille, mutta laitan kuvia komeista vesilinnuista, joista otinkin melkoisesti kuvia.
Oikealla ylhäällä tapaamastamme joutsenesta kuva, se väisti meitä ihan kiltisti, mutta seuraava tapaamamme vesilintu oli sitä mieltä että tästä ei mennä. Näytti ihan siltä niinkuin tämä hanhi olisi alkanut isottelemaan meille, mutta kun me olimme Busterilla liikkeellä, oli hanhen lähdettävä. Siinä räpylät tepsuttivat melkoisesti ja vesi lensi.
Tähän tulee vielä pari hanhi kuvaa, olisi pitänyt ymmärtää ottaa video kuvaa tästä hanhen käyttäytymisestä, mutta ensin pitäisi opetella siirtämään ne videot tänne blogiini.
Lopultakin hanhi tajusi että meidän kanssa ei kannata pelleillä ja se väisti kiltisti sivummalle ja antoi meidän jatkaa matkaa.
Lauttaravintola Kaljaasi aloitti tämän kesäisen toimintansa juuri puolenpäivän aikaan kun satuimme kuljeskelemaan siellä päin järveä uistimiemme kanssa, jotenka poikkesille kevyelle lounaalle kelluvalle ravintolalle. Heti sinne alkoikin kerääntyä porukkaa, eikä ihmekään, sillä ilma oli lämmennyt päivän mittaan lähelle hellerajaa.
Poikkesimme paluumatkalla myöskin Haikarin kesäkahvilassa juomassa jälkiruuaksi kahvit, Tane tarjosi, on se reilu kaveri.
Ja sitten tämän päivän tarinan päätteeksi laitan tähän reittikartat tältä päivältä. Siinäkin tuhersin sen verran että vahingossa Kaljaasissa lopetin seurannan ja sieltä lähtiessämme paluumatkalle käynnistin uuden reitin piirron.
Tässä mutkan kautta Kaljaasille.

Seuraavaksi Kaljaasista Haikarin kautta Joenlahdelle.

Vaikka yläkulmassa näkyykin soutajan kuva, niin kyllä me liikuttiin moottoriveneellä.

torstai, 24. toukokuuta 2012

Tänään on ollut kiireinen päivä

Heti aamulla kalaan, sitten vähän sinne sun tänne ja nyt ollaan kotona.
Tähän kaksi kuvaa kalareissusta ja niinkuin kuvasta näkyy, kalaa tulee.










Tässä reitissä osasyy päivän kiireisiin, selittelen myöhemmin.

Tekstiäkin kirjoittelen tälle päivälle vaikkapa huomena, nyt tuli yö.






keskiviikko, 23. toukokuuta 2012

Garminilla harjoittelua

   Tässä tulee toissapäivän reitti ja siihen jatkoksi tämän päivän käynti "apsila" lisäksi, muka niinkuin olisi ajettu samaan putkeen. Tosiasiassa näillä oli päivä välissä. 
Untitled, lajitteluperuste matkailia, Garmin Connect - Tiedot
Työtä joutui tekemään tämän linkin tänne saamisen kanssa, pitäisi käyttää useammin, ettei pääsisi homma unohtumaan.
 Nyt päivä on sen verran pitkällä että pitää lähteä Kivenkadulle kahvittelemaan ja takaisin tullessa käyn hautausmaalla kastelemassa kukat, sekin on näin kuivalla kelillä jokapäiväinen homma.

tiistai, 22. toukokuuta 2012

Päivä vapaaehtoistyön merkeissä

Olin antanut houkutella itseni projektiin jossa autoimme vanhainkodin asukkeja kesäiselle torille reserviläisten heille tarjoamille kahveille ja pullat oli myös tarjolla. Oli se varmaan elämys vanhuksille päästä vähän tuulettumaan ja samalla katsomaan mitenkä on kaupunki muuttunut edellisestä visiitistä. Edellinen visiitti keskustaan vanhuksilla on ilmeisesti ollut viime kesänä. Alkuperäinen tarkoitus on kuulemma reserviläisillä ollut kustantaa kahvit torilla sotaveteraaneille, mutta toiminta on laajentunut koskemaan kaikkia vanhainkodin asukkeja. Hieno ele eri reserviläisjärjestöiltä, oli mukava olla mukana, lupasin lähteä toistekkin.
Tämä kahvittelutilaisuus kun saatiin päätökseen kiiruhdinkin toiseen kahvituokioon, meinaan tähän jokapäiväiseen Kivenkadun tapahtumaan.
Kun tein taivalta vanhainkodilta kaupungin keskustan kautta Kivenkadulle, otin matkalla kesäisen kukkaiskuvan kaupungin istuttamista kukkasista.
Kyllä tänäänkin sain ihan kiitettävästi liikuntaa, sillä olin liikkeellä ihan jalkamiehenä, lähdin liikekannalle aamulla yhdeksän jälkeen ja olin takaisin kotona kolmen nurkilla iltapäivällä.
Laitampa tähän vielä kuvan lounaastani, itse pyydetystä silakasta tehtyä silakkaherkkua muusin ja muiden tykötarpeiden kera.
Tämän näköinen annos.